Siirry sisältöön

Lämmönmittausta ja odottamista

Lämmön mittaaminen aloitettiin sunnuntaina, kun ensimmäisestä astutuksesta oli 57 vuorokautta. Lämmöt ovat olleet koko ajan 37,5-38,0 välillä, joten vielä odotellaan. Ruokahalun heikkenemistä on ehkä huomattavissa nyt kun päiviä on 61 takana.

Viime viikkoina olen tutkinut kaikenlaista liittyen ihan pikkupentujen kehittymiseen. Syvällisemmin olen tutustunut Jenkkiarmejan 70-luvulla  kehittämään Bio Sensorointiin, jonka on tarkoitus stimuloida pennun aivojen synapsien kehitystä erittäin varhaisessa 3-16 vrk iässä. Jenkeissä tästä tuli nopeasti Super Dog -metodi. Metodilla on vankkumattomia kannattajia sekä vähättelijötä. Mitään haittaa siitä tuskin on, kunhan vain pitää mielessä, että pennut on pieniä ja niitä ei liikaa stressata pienenä. Olen soittanut muutamalle suomalaiselle kasvattajalle (myös eri rotuja) jotka ovat metodia kokeilleet ja kokemukset ovat olleet positiivisia - pennut ovat aktiivisia ja tuntuvat olevan helppoja käsitellä. Toki kyseiset kasvattajat varmasti muutenkin palluttelevat pentuja paljon jo ihan pienistä lähtien. Eipä tuosta varmasti haittaakaan ole, kunhan pitää mielessä, että sensorointi tehdään vain kerran päivässä ja vain 3-5 sekunnin ajan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *